B-pentue viikot 4-5

10.07.2023

Pennut täyttävät tänään 5vk. Aika on mennyt todella joutuisasti, sillä kalenteri on täyttynyt töistä, pennunkatsojien vierailuista, treeneistä sekä tietysti kahdentoista koiran lauman hoitamisesta. Tästä huolimatta kaikki on sujunut jotenkin todella kivasti ja helposti. Ollaan suhtauduttu pennutukseen rennosti ja turhia stressaamatta, mutta samalla pentujen ja koko lauman huolehtimisessa ollaan tarkkoja ja huolellisia. Kaikki on mennyt tosi hyvin omalla painollaan tavallisen arjen keskellä. Tämä näkyy minusta myös pennuissa, ne ovat jotenkin koko ajan olleet tosi tyytyväisen oloisia ja pääosin melko hiljaisia.

Pennutukseen on valmistauduttu huolellisesti etukäteen, ja esimerkiksi hyvät siivousvälineet ja tarvikkeet helpottavat kovasti pentuarjen pyörittämistä. Meillä ei ole mitään hienoja kenneltiloja koirille, ja asuntokin on varsin kompakti tämänkokoiseen koiramäärään nähden, mutta tilat ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi. Pennut nukkuvat yönsä sauna/pesuhuoneessa Hupin kanssa, päivisin ne saavat olla vapaasti asunnossa ja pihalla. Välillä niille on rajattu pienempi tila "olohuonepentulaan" esimerkiksi siivouksen ajaksi. Sisäsiisteyden opetus on hyvällä mallilla, sillä pennut on helppo viedä pihalle heräämisen, syömisen jne jälkeen. Tänäänkin ensimmäiseksi aamulla avasin pesuhuoneen oveen, ja koko pentulauma riensi perässäni terassin ovelle, josta nostin ne yksi kerrallaan ulos. Portaita ne eivät vielä pääse kulkemaan vaikka kovasti haluaisivatkin.

Pennut ovat nähneet ja kokeneet monenlaista tähän mennessä. Meidän arjessa on sopivassa suhteessa rauhallisia hetkiä sekä menoa ja meteliä. Ne ovat kuulleet muun muassa pyykkikoneen linkouksen äänen, ruohonleikkurin, koirien haukuntaa, vasarointia yms. Lentokoneita ja hävittäjiä lentää talomme ylitse suhteellisen usein, sillä asumme lähellä sotilasaluetta ja lentokenttää. Pennut ovat kulkeneet monenlaisilla eri pinnoilla, mm. erilaisilla lattiapinnoilla, nurmikolla, puupinnoilla, sohvalla, rapisevilla alustoilla jne. Ne ovat tähän mennessä nähneet vauvan, talon aikuiset koirat, robotti-imurin sekä tutkineet monenlaisia asioita kodissamme.


Kuva: Laura Hanni
Kuva: Laura Hanni